tiistai 19. maaliskuuta 2013

Cambodia is like you are always tripping

Hyvästelin suuren ja mahtavan Intian maan ja tilasin taksin kohti Indira Gandhin lentokenttää.
Huomasin olevani hieman myöhässä, joten marssin nopeasti kohti lähtöselvitystä, joka näytti olevan tyhjillään. Pian tiskille tuli nuori intialainen nainen. Hän otti passini ja laittoi seurantatarran hihnalla odottavaan rinkkaani. Nainen ilmoitti samalla, että en ole maksanut veroja, joita ei lipun oston aikaan vielä oltu peritty. Kaivoin viimeiset rupiat taskunpohjalta ja marssin turvatarkastuksien jälkeen koneeseen. Valitsin näytöltä pyörimään Friendit, valot sammuivat yön merkiksi ja aloitin raskaan kuorsauksen.

Kun heräsin olimme jo saapuneet Bangkokiin. Kaupunki oli tuttu muutaman vuoden takaa, joten tiesin helposti mistä pääsisin halvalla keskustaan. Valitsin kulkuneuvoksi Skytrainin ylihintaisten taksien sijasta. Vaihdoin Phaya Thaissa junan paikalliseen bussiin. Koko lysti perille alle pari euroa - ei paha. Kirjauduin majoitukseen lähellä Khao Sania, mutta sopivan kaukana metelistä. Meteli ja örvellys tuntuu jatkuvan Khao Sanilla 24/h vuorokaudessa. KH on juuri sellainen paikka, jossa tuntee itsensä vanhaksi ja väsyneeksi. Kävelin vanhalle kantabaarilleni, mutta harmikseni paikalla oli ilmastoitu ja kallis ravintola. Istuin seuraavan paikan terassille, tilasin Changin ja seurasin kadun elämää - joka puolella oli olut kädessä sammaltavia länsimaalaisia, sekä useita tiibetiläisiä tyrkyttäjiä.
Hetkeä myöhemmin kuulin nimeni huudettavan lähistöltä. Katsoin sivulle ja tunnistin kyseisen kaverin. Hän oli Antti, jonka tapasin parin vuoden takaisella matkallani. Antti kertoi edelleen olevansa samalla reissulla ja tehneensä töitä ympäriä palloa lähinnä opettaen englantia. Tarinoita kuunnellessa alkoi kieltämättä englannin kielen opetus Shanghaissa kiinnostamaan, mutta jalkani olivat kuitenkin siihen hommaan vielä liian levottomat. Vielä olisi paljon koettavaa ennen duunin menemistä. Tarinoita ja ihmettelyä yhteentörmäyksestämme riitti aamun asti, jolloin Antti katosi väkijoukkoon. Pieni maailma.



Seuraavana päivänä näin lehti-ilmoituksessa halvan prätkän myytävänä. Katsoin tarkemmin ilmoitusta ja sen kulmaan painettua puhelinnumeroa. Ajattelin soittaa myyjälle. Uninen ja kohtalaista englantia puhuva myyjä vastasi. Sovimme tapaamisen joen lähelle. Aikeenani oli ostaa prätkä, ajaa sillä kohti kultaista kolmiota ja lopuksi myydä se. Myyjä vaikutti sangen epäilyttävältä, eikä tilanttetta helpottanut se, että prätkä oli hajoamispisteessä - ei tullut kauppoja tällä kertaa. Siirryin terassille ja pohdin sotasuunnitelmani uusiksi. Avasin kartan ja silmäni kiinnittyivät Thaimaan itäpuolella sijaitsevaan Kambodzaan, jonka villi atmosfääri sekä halvat hinnat vetivät minua puoleensa. Lähdin kohti Kambodzaa seuraavana aamuna ennen kukonlaulua. Rajanylitys Kambodzaan oli varsin erikoinen tällä kertaa. Saavuimme n. 8 hengen joukolla rajan läheisyyteen, jossa härskinoloiset kusettajat yrittävät periä etukäitesmaksua viisumista. Normaali hinta olisi n. 20-25 dollaria, mutta hasslerit pyysivät 1200 thaimaan bahtia, joka on melkein 40 amerikan taalaa. En suostunut diilin, joten minut eristettiin porukasta. Muut vietiin nurkan taakse odottelemaan ja täyttelemään joitakin kuponkeja. Marssin rajanyli ja leimasin itseni ulos tuhansien hymyjen maasta. Miksiköhän muuten kutsuvat Thaimaata vielä tuhansien hymyjen maaksi? Minusta Nepal tai Laos ansaitsisi tämän tittelin. Odottelin aikani muita rajan toisella puolen. Kun muut saapuivat huomasimme, että porukka josta minut eristettiin oli astunut myös valuuttakusetukseen. Kambodzaan kun ei tarvitsisi vaihtaa lainkaan paikallista rahaa. Dollareita tulee automaatista ja vaihtaessa saa takaisin nipun rieleita, joita kertyykin kunnon nivaska aina lompakon pohjalle. Tutustuin porukasta kanadalaiseen Stewartiin, hollantilaiseen Ryaniin ja meksikolaiseen Carlokseen. Tulimme niin hyvin juttuun, että päätimme lähteä Siam Riepiin saapuessamme oluelle. Reilun 8 tunnin jälkeen saavuimme Siam Riepiin kaupunkiin ja suuntasimme tuktukilla kohti majoituksia. Matkalla guest housiin ihmettelimme lukuisia viiden tähden hotelleja, joita oli rakennettu tien molemmille puolille.
Massaturismin lonkerot alkavat mitä suurimmassa määrin ulottua myös Kambodzaan.


Lähdin seuraavana aamuna tutkimaan Angkorin temppeleitä, jotka olivat 800-luvulta 1400-luvulle Khmer-valtakunnan pääkaupunki. Tällä kertaa tutkittavaa oli vähemmän, koska pari vuotta sitten kävin temppeleillä. Nyt aikeena oli täydellisen kuvan metsästys, josta sain idean jo Bangkokissa.
Huomasin selkeän muutoksen kahden vuoden takaiseen, sillä raunioita näyttävät kansoittavan nykyään venäläiset ryhmäturistit. En antanut asian häiritä vaan lähdin Bayon-temppelille etsimään lampea, jossa aikeenani oli ottaa seikkailuhenkisiä kuvia. Kun pääsin paikalle, niin lampea ei tahtonut löytyä mistään temppelin lähistöltä. Kysyin paikalliselta myyjältä, että minne lampi oli kadonnut? Myyjä rupesi nauramaan ja totesi: "It is dry now, no rain." Niinpä tietysti. Seikkailuhenkiset kuvat minusta polskimassa temppelin takaisessa lammessa tikari suussa jäivät harmikseni ottamatta. Runsaan hikoilun ja usean vesipullon jälkeen kierrokseni oli valmis. Kuumuus ja infernaalinen kosteus saivat minut harkitsemaan lyhyemmän kuontalon ajamista - oli aika mennä parturiin.
Kuljin Siem Riepin katuja ja astelin erääseen autotalliin. Autotallissa oli kaksi tuolia tukanleikkuuta varten. Vieressä oli pyötä, jonka ympärillä oli n. 8 khmeriä juomassa olutta jäillä. Leikkuun aikana kaikki pöydässä olevat ihmiset kerääntyivät ympärilleni pällistelemään leikkaajan suoritusta ja uudistuvaa kuontaloani. Sain todeta jälleen kerran paikallisen vieraanvaraisuuden - khmerit toivat minulle leikkuutuoliin olutta ja pyysivät minut pöytään nauttimaan lisää kunhan valmistuisin operaatiosta. Pöydän päässä istuva khmer puhui loistavaa englantia ja esitteli minut kaikille muille. Kesken puheiden eräs nuorukainen nousi tuolistaan ja painui takahuoneeseen. Nuori khmeriläinen tuli takaisin hymy naamalla ja pistooli kädessään, jota rupesi innostuneena esittelemään. Missä muualla kuin khmeriläisessä parturissa esitellään aseita ja juodaan olutta? Ehkä tämä on vielä se villi-itä, jota monet hehkuttavat. Kambodzassa sanotaan vallitsevan pyhä kolminaisuus: Girls , Guns and Ganja. Kerrotaan, että useat länkkärit tulevat maahan juuri noiden mainitsemieni asioiden vuoksi. Mukana on toki paljon romantisointia ja urbaanialegendaa, mutta empiirisesti todettuna pyhä kolminaisuus on yhä täyttä totta.

Seuraavana päivänä tapasin taas tuttuja. Törmäsin kadulla Ciaraniin, joka oli tuttu Nepalin ajoilta, Pokharasta. Pieni maailma taas kerran. Mies kertoi silmät kiiluen, erään nepalin tuttumme Paulin ajautuneen suuriin ongelmiin kaman käytön kanssa ja päätyneen delhiläiseen selliin. Taas yksi surullinen kohtalo. Ciaran oli tullut Kambodzaan vasta samaisena päivänä, joten kerroin hänelle vinkkejä tulevaisuuden varalle. Mainitsin eteläisistä saarista, jotka ovat kauneimmat näkemäni koko Aasiassa. Minulla oli seuraavana aamuna aikainen lähtö pääkaupunkiin, mutta sovimme tapaavamme saarilla myöhemmin. Miten matka jatkuu? Kohtaammeko koskaan saarilla vai tuleeko uusia mutkia matkaan pääkaupunki Phnom Penhissä? Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa, stay tuned!



1 kommentti:

  1. Upeita kuvia! Alkaa Kambodzakuume nousta, lähtöön pari kk...

    VastaaPoista