Island of Gold

Matka jatkui Chennaista kohti Intian Andamaaneja, jotka sijaitsevat Bengalinlahdella.

Hieman yli 2 tunnin lennon jälkeen saavuin Andamaanien saariston suurimpaan kaupunkiin Port Blairiin. Lukuisten saarien lisaksi mielenkiintoisen Andamaaneista tekivät aika ja ihmiset. Täällä  ihmiset elevät suhteellisen rauhallisissa tunnelmissa verrattuna manner-Intiaan. Andamaaneilla elellään samaa Intian aikaa kuin Delhissa, vaikka saaristo sjaitsee melkein Thaimaassa.

Port Blairista otin välittömästi lautan kohti Havelockia, jonne useimmat suuntasivat kirkkaiden vesien takia. Lauttamatka meni nopeasti lukuisten matkustajien kanssa jutellessa. Parhaaksi rannaksi kehuttiin rantaa numero 5, joten otin sinne riksan suoraan satamasta. Muutaman hintavan majoituksen jälkeen päädyin Eldoradoon, josta loytyi siedettävä punkka.Tervehdin bungalowin lukuisia vanhoja asukkaita - torakoita, itikoita, gekkoja ja asetuin taloksi rähjäiseen bungalowiin. Paras oli kuitenkin seinällä komeileva teksti "Wanna Sleep? Feed the mouse".

Harhailin ympäri päätietä tähyillen ympäristöä ja mahdollista baaria lähialueelta. Kaikkialla oli rauhallista - pelloilla leikkivät lapset vilkuttivat iloisina, ja läheisellä pienellä kentällä paikallinen nuoriso pelasi Intian suosituinta urheilulajia, krikettiä. Kävelin Sunrise guesthousen pihan poikki auringon paahtaessa infernaalisissa lukemissa ja helteisen sannan narskuessa flipfloppieni alla. Löysin baarin vaivattomasti, mutta baarin oveen oli jätetty lappu "dry day". Koputin oveen, jonka avasi hetken kuluttua uneliaan näköinen herrasmies. Astelin sisään vaatimattomaan baariin, jossa viiksimies kaivoi minulle kätköistään halpaa intialaista viskiä. Miehen silmäpusseista ja vanhan viinan löyhkästä päätellen ovessa lukenut "dry day" taisikin vain tarkoittaa herran henkilökohtaista kuivaa päivää.

Löysin sen mitä olin Havelockilta tullutkin etsimään - turkoosin meren ja rauhalliset rannat. Rannoilla on todella hiljaista verrattuna esim. Goaan tai moniin Thaimaan saariin. Uskoisin, että parin vuoden päästä paikka alkaa kuitenkin muistuttaa enemmän Thaimaan saarien kaltaista dekadenssia. Sama kehityskulku on nähty niin monen saaren kohdalla. Toisaalta onhan paikallisilla oikeus varaustua bisneksellään. Siksi onkin kysyttävä itseltään, että kumpi tärkeämpää: backpackerin "aito" kokemus vai paikallisten oikeus rahan mukana tuomiin mukavuuksiin? Monimutkaiseksi asian kuitenkin tekee se, että mitä käy paikalliselle luonnolle, jos suuri määrä ihmisiä paukkii tänne.

Hiljaisuudesta huolimatta näin reissuillani ensimmäiset suomalaiset koko reissun aikana. Oli vaihteeksi mukava puhua suomen kieltä n. 3 kuukauden jälkeen. Muutama ilta vietettiinkin rannoilla soihtujen valaistessa ja kultaista kotkaa nauttiessa.

11 päivää Havelockilla kului nopeasti. Otin lautan takaisin Port Blairiin, jossa tarkoituksena oli kierrellä lähialueen pieniä saaria. Majoituin basaarin lähistölle, josta receptionin herran kanssa lähdettiin valitsemaan sopivaa huonetta toisesta kerroksesta. Huoneessa heitin rinkan sängylle ja katsoin suuresta kokovartalopeilistä naamaani pitkästä aikaa - pahasti palanutta aluetta joka paikasta, sekä huvittavan näköinen huiviraja. Annoin passin ja saaren lupalapun vapauttaakseni intialaisen muihin hommiin, ja saadakseni itse levähtää hetken lauttamatkan jälkeen. Kaaduin sängylle kuorsaamaan samalla kun intialainen sulki oven. Heräsin kuitenkin hetkeä myöhemmin karmaisevaan janoon. Yritin avata huoneeni ovea, mutta se ei jostain syystä avautunut. Katsoin takalukot, mutta ne olivat auki. Intialaisen täytyi siis lukita se ulkopuolelta, mitä helvettiä? Jyskytin ovea ja huusin täysiä, jotta joku kuulisi - ei vastausta. Päähäni juolahti erilaisia skenaarioita. Parhaimpana pidin ehdottomasti ulkoikkunan kautta karkaamista peltikattoja kolistellen. Vedin likaiset verhot pois ikkunan tieltä. Yllätys oli kuitenkin tyypillinen - ikkunoissa oli sellimäiset raudoitukset. Jatkoin oven hakkaamista, kunnes päätin potkaista koko lahonneen oven paskaksi. Potkaisin oven ohkaisimpaan kohtaan, eräänlaiseen syvennykseen. Ovi hajosi parilla yrittämällä, ja pääsin nestehukkaisena vihdoin juomaan. Receptionin kaveri pahoitteli tapahtunutta kovasti. Hän kertoi, että oli refleksinoimaisesti lukinnut oven lähtiessään huoneesta passini kanssa. Intialainen antoi kuitenkin ehjän huoneen ja asia jäi tällä kertaa tähän. Olen kyllä joskus helpommallakin tavalla tullut hotelleista ulos.